TULPPAANINVIHREÄÄ


Iloista ystiksen päivää! 

Viuhviuh on mennyt tämä viikko. Vuoden alku on perinteisesti kiireistä aikaa töissä, joten kotona tupataan menemään siitä mistä aita on matalin tai missä sitä ei mielellään ole ollenkaan. Alkuviikosta juhlittiin kuitenkin vanhenemispäivääni. Sain S:ltä ja A:lta lahjaksi kaksi tikettiä TVOF-livelähetykseen ja yön hotellissa. Kivakiva ja kiitoskiitos. :-)

Tänä viikonloppuna jatketaan taas pienen tauon jälkeen keskeneräisten hankkeiden parissa, vuokrataan pakettiauto ja roudataan jälleen kaappikaupalla lundiaa kellarin varastoon. Tällä kertaa luvassa on kasa vaatekaappikäytöstä poistettuja kaappeja, eli saan vihdoin ja viimein sullottua kausivaatteet pois silmistä. S meinasi myös tuhlata loput parketit varaston lattiaan, mikä on minusta ihan pöhkö idea.


A:n kanssa kävimme monen muun tavoin tulppaanikaupoilla tänään. Ostosmatkalta paluuta hankaloitti hieman se, että S oli porhaltanut autolla omille asioilleen, ja minä olin unohtanut puhelimen S:n autoon. Samaan paikkaan samaan aikaan osumisesta ei meinannut tulla telepatian voimalla yhtään mitään, vaan molemmat pyörimme tahoillamme etsimässä toisiamme. Olimme jo A:n kanssa luopua toivosta, kunnes äkkäsimme S:n liukuportaista, joita hän oli menossa alas ja me ylös. Huh.   


Tänä viikonloppuna yritän myös vihdoin ja viimein saada liudan yli jääneitä tavaroita myyntiin. Joukossa on ainakin peiliä, allasta, vesihanoja ja yksi Artek-valaisin, joille ei ole meiltä löytymässä kotia. Olemme myös semisti päättäneet, että Valantin valkoinen Ruutu-ruokapöytä must go. Tilalle etsimme joko jotain ikäloppua tai sitten marssimme puusepän pakeille ja toivomme häneltä jotain yksinkertaista vanerilevyviritystä. 

Kovasti halajaisin sitä ikäloppua, mutta se tarkoittaisi sitten sitä, että Harri Koskisen valkoiset Lento-tuolitkin pitäisi pistää kiertoon. Siihen en usko S:n olevan henkisesti valmis, Ruutu-pöydänkin osalta taitaa vielä olla vähän puhumista. :-)

Oikein mukavaa viikonloppua!   

6 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Mikäs Artek-valaisin teiltä on lähdössä kiertoon..? Kiinnostuin heti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippä, meillä on yksi ylimääräinen A338 (valkoinen), jota ei ole edes otettu laatikosta ulos. Niitä riippuu meillä kolme kellarissa (http://www.tontinlaidalta.blogspot.fi/2013/12/nyt-mina-kylla.html) ja kaksi makuuhuoneessa, mutta tuo yksi on jäänyt ilman loppusijoituspaikkaa. En (tietenkään) saanut sitä viikonlopun aikana myyntiin. :-)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. :-) Itselläni on siitä omituinen fiksaatio, että tykkään tulppaaneista oikeastaan vain sen lyhyen hetken, kun ne EIVÄT ole vielä avautuneet. Iloa kestää siis yleensä vain yhden illan verran, ja sitten alan odottaa, että koska ne voi heittää pois. :-) Osasyynsä saattaa olla sillä, että tungen maljakot aina ihan täyteen tulppaaneja, eikä niillä oikein ole tilaa kukkia nätisti.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...