Muutimme viisi vuotta sitten Hietalahden torin laidalta Espooseen, jos ei nyt keskelle metsää, niin kauas raitiovaunukiskoista ja keskustasta kuitenkin. Ensimmäiset neljä kuukautta muutin (melkein) joka aamu pois. En kestänyt hiljaisuutta, pelkäsin yksinoloa kun mies oli matkoilla ja kaipasin alakerran kivijalkakaupan huonoa valikoimaa enemmän kuin kehtasin ääneen sanoa.
Mutta sitten tuli kesä, ja levottomuus katosi. Kaunista kesäpäivää ei enää tarvinnutkaan lähteä erikseen viettämään minnekään. Riitti, kun avasi takaoven ja heittäytyi kirjan kanssa terassille. Naapurit olivat mukavia ja monen vuoden tauon jälkeen autolla ajokin alkoi jälleen sujua. Minä, alkujaan pikkupaikkakunnan kasvatti, olin tullut kaupunkiretkeltäni kotiin.
Nyt tuo koti on jo entinen kotimme. Myimme paritalon puolikkaamme viime talvena, sillä halusimme aloittaa talonrakentamisprojektin myyntihuolista vapaina. Koti meni kaupaksi nopeasti, ja me muutimme väliaikaiskotiin. Asumme jälleen kerrostalossa, mutta onneksi vain tovin. Opin viidessä vuodessa arvostamaan omaa pihaa ja hiljaisuutta niin, että kaupunkikoti odottakoon minua vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti