TASAPAINOILUA


Työmaalla käy taas tuttu vasaran kalke, ja seinää syntyy. Samaan aikaan meillä pitää kiirettä hankintojen kanssa, sillä S on lähdössä sunnuntaina viikoksi New Yorkiin. 

Viikko on työmaalla ikuisuus, kuten olemme saaneet huomata. Ennen S:n poislentoa on siis päätettävä yhtä sun toista, juostava kaupoissa, visiteerattava työmaalla, näytettävä nenäänsä työpaikalla ja ai niin, muistettava hakea A päiväkodista. Joka päivä. Nostan todellakin (olematonta) hattuani jokaiselle omatoimirakentajalle! Tällaisille oman elämänsä huithapeleille on työn ja tuskan takana pitää ilmassa edes nämä appelsiinit. 

Kellarikerroksessa muurataan parhaillaan saunan (väli)seinää ja kohta kai läästitään vesieristeitä, sillä betonipintojen kosteutta ilmaiseva luku oli viime perjantaina 70 (jollain vastaavan mestarin ihmemittarilla mitattuna). Nopeasta kuivumisesta on kiittäminen lattiavalussa käytettyä erikoisbetonia ja muutama kiitos mennee myös yhdeksän kiukaan tehoa vastanneelle pöhöttimelle.
 


Viimeviikonloppuisella rautakaupparetkellämme nappasin kännykälläni (tuon) surkean kuvan laatasta, jota ajattelimme hankkia alakerran pesuhuoneeseen. Tarkoitus on, että vesiteemaisella laatalla laatoitettaisiin suihkuseinän alin kaakelirivi. Muuta ihmeellisyyttä en pesutilaan halua - ellei kattoon asennettavaa sadesuihkua sellaiseksi lasketa. S tosin suunnittelee asennuttavansa pesu- ja pukuhuoneen väliseen seinään biotakan, mutta saa nähdä, onnistuuko moinen.

Ja nyt niitä päätöksiä tekemään!

Kuva: oma kuva-albumi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...