KIRKKAUTTA OLOHUONEESEEN


Ostin joitakin hulluja päiviä sitten Kartellin kirkkaan Bourgie-valaisimen, ja myöhemmin "kokoelmamme" karttui vielä S:n hankkimalla kultaisella versiolla samasta valaisimesta. Kumpikaan ei jostain syystä ole löytänyt luontevaa paikkaa uudesta kodistamme, vaan ne ovat seilanneet paikasta toiseen,  Torstai-iltana saattoi kuitenkin tapahtua läpimurto: S ehdotti kirkkaan Bourgien sijoittamista olohuoneen sivupöydän valaisimeksi ja oho, minä ostin ehdotuksen.
 

Kokeilimme sivupöydälle myös kultaista Bourgieta, ja S olikin sitä mieltä, että se olisi ollut parempi, mutta itse olin hillitymmän kirkkaan kannalla. Kultainen kapistus olisi ollut sellainen katseenvangitsija, etten ollut siihen valmis. Sitä paitsi se olisi saattanut johtaa sotaan heti nurkan takana väijyvän Pariisin lampun kanssa.


Hmm, voi hyvinkin olla, että Bourgie päätyy vielä seilaamaan, mutta olkoon nyt tovin noilla sijoillaan. Se on ainakin varmaa, että tarvitsemme iloisemman värisiä sohvatyynyjä! Aikeissa on myös ollut reklamoida Adean Band-sohvan istuintyynyihin jäävistä rypyistä. Sellaisia ei kyllä soisi jäävän ollenkaan, höh.

Nyt ei kun viikonloppua päin! S lähtee sunnuntaina kahdeksi viikoksi Amerikkaan, ja sitä ennen on taas saatava liuta asioita valmiiksi. Onneksi lauantaille on luvattu aurinkoa, olisi nimittäin vähän ulkomaalaushommia luvassa. 

Rauhallista viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...