MUOVIPUSSIEN VÄLIVARASTOINTIYKSIKKÖ
Tänään meni hermo muovikasseihin, joille ei ollut vielä tähän päivään mennessä löytynyt järjellistä varastointipaikkaa keittiöstä eikä sen paremmin muualtakaan. Mutta nyt ovat asiat toisin, sillä S hyppäsi kesken sunnuntaisiivouksen autoon ja haki Vepsäläiseltä Kartellin punaisen Componibilin ärsyttäviä muovinriekaleita varten.
Punaisesta on kuin varkain tullut aksenttiväri valkoiseen keittiöömme. Ensin punaisia olivat vain Artekin K65-tuolit, sitten matto ja nyt Componibilikin. Kyllä se lämpöä ja kodikkuutta tuo tilaan, joka osaa tietyistä kulmista katsottuna olla aika aneeminen.
Kuvassa näkyy myös muutama sämpylä, joita A:n kanssa leivoimme sillä välin kun S autoili ympäri Espoota. Sämpylöistä tuli ihan taivaallisen hyviä - ehkä siksi, että ensimmäistä kertaa sämpylöiden leivontaurallani jaksoin noudattaa ohjetta enkä käynyt lisäilemään mitään ylimääräistä. Se vaan kummeksutti, että taikina riitti hädin tuskin kymmeneen sämpylään.
Viikonloppu on taas kulunut hirveää vauhtia, huh. Jotain odotettavaa olisi kiva keksiä lähitulevaisuuteen, vaikka joku lomamatka jonnekin - mieluiten lämpimään. Siihen ei töiden puolesta ole kyllä mahdollisuutta ennen huhtikuuta, eli jotenkin tässä on pari kuukautta jaksettava sinnitellä. Onneksi päivät sentään valostuvat minuuttikaupalla joka päivä. :-)
Mukavaa sunnuntaita!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aivan ihanat vetimet teidän saarekkeessa! Tälläisiä "cutout" -vetimiä ei monista firmoista taida saadakaan?
VastaaPoistaKiitos, enpäs itse asiassa tiedä niiden yleisyydestä. Saari-keittiöitä tuollaisia sai vaikka minkälaisena versiona. Me päädyimme tammeen, koska saarekkeen ovet ovat tammea tuolla ruokailutilan puolella. Niissä kaapeissa ei taas ole vetimiä lainkaan, vaan sellaiset "pomppuovet", jotka ponnahtavat auki yhdellä hipaisulla. :-)
Poista