KORKEAN KAMMOTUS


En ole käynyt tulevan kotimme ylimmässä kerroksessa kohta puoleentoista kuukauteen, vaikka muuten olen työmaalla huseerannutkin. Siitä on näet kuusi viikkoa, kun väliaikaisportaat korvattiin tikkailla ja siihen loppui kapuamiseni yläkertaan. 


Poden aivan suunnatonta korkean paikan kammoa. Se on jähmettänyt minut Empire State Buildingin näköalatasanteelle, estänyt kapuamasta Eiffel-torniin ja pakottanut vaihtamaan ravintolaa, kun en kammotukseltani ole kyennyt aterioimaan kattoterassilla. Ja nyt tuosta pelosta pitäisi sitten päästää irti kerta laakista, gulp. 

Olen ottanut töistä keskiviikon ja perjantain vapaaksi, jotta voisin edistää asioita maalaamalla seiniä. Kellari ja keskikerros vielä menevät, mutta pelkkä ajatuskin ylimmästä kerroksesta ja sinne (huteria) tikkaita pitkin kapuamisesta saa sisuskalut heittämään volttia. 

Olen anellut väliaikaisportaiden palauttamista - niissä on tukevat kaiteet ja jykevä ulkomuoto - mutta toistaiseksi korkeaan tilaan kasatut rakennustelineet ovat estäneet toiveeni toteutumisen. Ja siellä ne telineet taitavat kojottaa vielä keskiviikkonakin. Tasoittajan on päästävä maalaamaan korkeat seinät eikä se (huterien) tikkaiden varassa onnistu.

Jäätymiseni tikapuiden edessä ei harmita vain siitä syystä, etten pääse maalaamaan, vaan siitäkin, ettei minulla ole tällä hetkellä pienintäkään aavistusta siitä, miltä ylhäällä näyttää. Eniten haluaisin nähdä, miten hyvin visioni yläkerran kylpyhuoneesta toteutui vai toteutuiko lainkaan. Paikkansa löytäneitä Muunto-seiniäkään en ole nähnyt kuin paketissa. S:llä on aina kamera kateissa ja puhelimen muisti täynnä, joten kuva-aineistokin on jäänyt perin köyhäksi. 

Onneksi uskallan sentään tassutella tasamaalla. Niinpä sain sunnuntaina napattua puolikkaan talosta kuvaan ja todistusaineistoa sen punertuvasta pinnasta. Ei se enää valkoiseksi muutu, vaikka miten henkeäni pidättäisin. :-)
________________________________________________________________________

Ps. Taisin aikoinaan julistaa Tanskan p****ksi maaksi, kun onneton taskuvaras pölli liikennevaloissa kukkaroni. Noh, nyt olen valmis vetämään ainakin puolet tuosta lausunnosta takaisin. 

Olin nimittäin Rooman-matkan aikana saanut Länsi-Uudenmaan Poliisilta kirjeen, jossa kerrottiin heidän palauttavan minulle kuuluvaa omaisuutta. Kuoren sisältä löytyi ajo-, pressi- ja Kela-korttini, joiden löytöpaikaksi oli merkitty Kööpenhamina. Todennäköisesti joku oli bongannut rosvon dumppaaman kukkaron ja kiikuttanut sen paikalliselle poliisille jatkotoimia varten. Ei se siis niin p***a maa olekaan. :-) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...