TÄYDENNYSTÄ JAKKARAKOKOELMAAN


Eilisen vuodatuksen jälkeen bäk to asiaan. :-) Kirjoittelin joku postaus sitten meidän käyneen Artek Aitan alennuslaareilla ja löytäneen sieltä tavallista edullisempaan hintaan puunvärisen Kanto-telineen ja turkoosinsinisen/-vihreän Aalto-jakkaran. 

Jakkaroita meillä oli jo parin valkoisen edestä, joten kuusikymppiset olivat siinä mielessä vanhoja tuttuja. Se, että rohkenin päätyä jakkarameren keskellä versioon, jonka istuinosa on erivärinen kuin jalat, oli pienoinen yllätys itsellenikin. 


Kotona yllätykset jatkuivat, sillä minusta jakkaralle olisi löytynyt helpostikin monta loppusijoituspaikkaa, vaikka jo automatkalla manasin mielessäni sekaantumistani kirkkaisiin väreihin. Jakkara päätyi lopulta makuuhuoneeseemme, siitä kuvia toisella kertaa.

Kanto on kai nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kohota klassikkoasemaan, mutta jostain syystä en ole ollut kovinkaan ihastunut siihen - paitsi nyt kun näin Kannon ensimmäistä kertaa puunvärisenä.  Takan kulmalla ollut pallokori on siis saanut tehdä tilaa Kannolle. Halot vaan puuttuvat - ja lupa polttaa takkaa. Jostain syystä kattopeltien aukirepiminen ei vaan innosta siinä määrin, että puuhaan oltaisiin pää kolmantena jalkana ryhdytty. :-)

Oioi, meillä on taas mukava hulinaviikonloppu tiedossa kun pikkuveljeni perheineen porhaltaa paikalle. A on odottanut serkkujen visiittiä maanantaista asti, joten kohta on ilo ylimmillään. 

Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...