Tämä vuosi alkaa olla viimeisiä tunteja vaille valmis, ja huh, millainen vuosi se onkaan ollut. Olemme myyneet kotimme, muuttaneet vuokralle, matkustelleet siellä täällä ja ennen kaikkea ryhtyneet urakkaan, joka on yksi tähänastisen yhteiselämämme isoimmista.
Välillä tuntuu kerrassaan käsivarresta nipistettävän pähkähullulta, että ylipäätään kirjoitan näitä tekstejä talonrakentajana. Takana on monenmoista ja edessä sellaisia haasteita, joita meidän oli joko päätettävä jäädä odottamaan täysipäiväisesti tai keksittävä "luppoajalle" jotain muuta. Siksi joksikin valikoitui tämä talourakka, vaikka myönnettävä on, että lähipiiristämme on kuulunut toisenlaisiakin ääniä. "Oliko pakko, kun ette täysin tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan?" Oli ja ei. Pakko.
Se on kuitenkin varnaa, että ilman S:n rohkeutta ja kaiken kantavaa tukea minusta ei olisi talonrakentajaksi. Eikä ihan aina kaikkeen muuhunkaan. Olen tositosi onnekas, että saan ja voin kirjoitella tänne kepeästi uusista tuoleista ja lampuista, antaa itsestäni (ja meistä) hyvin toisenlaisen kuvan kuin mitä toisinaan hyvin toisenlainen todellisuus antaa olettaa. Kiitos S, kiitos ihan jokaikinen.
Ja ilman pieninkään häivähdystä omahyväisyyttä: kiitos minä. Että loppujen lopuksi uskalsin. Ryhtyä vielä tähän(kin hulluuteen). :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti