VOIHAN HIRVI(TYS)


 ...tai siis kauris. Päätin tänään työmaalla koikkelehtiessani, että olohuone vaatii jotain huvitusta, mieluiten kolmiulotteisena. Ja koska keskiössä tulee olemaan takka ja ikkunasta näkyy metsä, mieleni liikkui jotenkin metsän eläimiin.

Mitään elossa ollutta en ikinä suostuisi seinille naulaamaan tai lattialle levittämään, mutta muistin joskus jossain nähneeni tekohirven- ja -kauriin päitä sarvineen. Niinpä laitoin googlen laulamaan. 

Vaihtoehtoja tulvi (yllättäen) ruudun täydeltä. Hirvet näyttivät susirumilta, joten ne karsin heti kättelyssä pois ja keskityin kauriisiin. Väriksi valitsin valkoisen, sillä seinä jolle olen sitä naulaamassa, on valkoinen, ja haluan pään erottuvan seinästä vain kolmiulotteisuutensa vuoksi.


Ostamani kauriinpäähökötys tulee olohuoneen sohvan takana olevalle seinälle. Sohvan ja seinän väliin on kuitenkin jäämässä kulkuväylä, joten sohvalla istujien ei tarvitse pelätä iskevänsä päätään otukseen.

Ostin ennen joulua taideteollisen korkeakoulun joulumyyjäisistä metsäaiheisia grafiikanlehtiä, joiden uskon toimivan loistavasti kauriin kavereina. Ja jos tuo olohuonekuvio ei enää sisustamisvaiheessa tunnukaan toimivalta tai paketista kuoriutuva ostos on (joko) halvannäköinen ja/tai susiruma, dumppaan sen vierashuoneen kormistukseksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...