EES TAAS BLOCKAILUA


Olen pari päivää mallaillut Tiuku-kaappikelloa ja Block-pöytää siellä sun täällä kerkeämättä  vielä edes niiden alkuperäiseen loppusijoituspaikkaan, kellariin. Block tuntuu passaavan mihin tahansa sen laittaakin, mutta Tiu'un kanssa ei ole ihan yhtä helppoa. Se on aika hallitseva kapistus ollakseen littana kaappikello ja voi olla parempi, että sen ja Blockin tiet eroavat jo ensi metreillä. :-) 

Tällä hetkellä Block sijaitsee ylimmän kerroksen aulassa, kirjahyllyn kulmilla, ja sinne se taitaa ainakin hetkeksi näillä näkymin jäädä. Olen jo tovin ollut aikeissa kaapata kirjastonurkkauksessa sijainneen valkoisen Aalto-jakkaran yöpöytäkäyttöön, mutta se on jäänyt, kun tilalle on ollut vaikea keksiä mitään muuta. Enää ei ole, kiitos Blockin. 


Koska Block on osoittautunut vielä paremmaksi kapistukseksi kuin uskalsin toivoakaan, niin mietin jo hetken hankkivani toisen samoin tein. Onneksi harjoitin kuitenkin uutta mielenmalttiani ennen toimeen ryhtymistä, sillä hetkeä myöhemmin näin uusimmassa Dekossa aivan ihanan pastellisävyisen Blockin ja tajusin, ettei mahdollisen kaksoiskappaleen ole oltava samanvärinen.

Oi, pari yötä viikonloppuun. S on lähdössä työmatkalle, ja koska kyse on Irlannista, niin minä pääsen viikonlopuksi siipeilemään. En tosin Irlantiin, vaan Lontooseen. Siellä ehtii juuri ja juuri käydä katsomassa yhden musikaalin ja kiertämässä British Museumin ennen kuin S jatkaa omille teilleen ja minä porhallan kotiin arjen syrjään kiinni. 

Mukavaa loppuviikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...