NEUVOKAS OLO


Huomasin monen kanssakirjoittajan osallistuneen jokin aika sitten kilpailuun, jolla haettiin parhaita vinkkejä rakentajilta tulevaisuuden rakentajille. Itse en kilpailuun osallistunut, mutta yhden vinkin voisin minäkin omien kokemustemme perusteella jakoon laittaa. Sillä on vain vähän tekemistä naulojen ja lautojen kanssa, mutta sitäkin enemmän niiden kanssa, jotka naulojen ja lautojen kanssa rakennustyömailla pakertavat.



Tätä nykyä aika harvalla omakotitalorakentajalla on taitoa tai mahdollisuutta omatoimirakentamiseen, ja siksi moni turvautuu ulkopuoliseen työvoimaan tai hankkii itselleen avaimet käteen -ratkaisun.

Rakennusalalla toimijoita riittää, ja kovana vellovan kilpailun luulisi tarkoittavan, että alalla toimijat ovat tarkkoja työnsä jäljestä ja sitä kautta maineestaan. Näin ei kyllä omien kokemustemme perusteella ole. Siksi pidänkin kultaakin kalliimpana neuvona sitä, että keskeinen kriteeri ulkopuolisen työvoiman valinnassa ovat aikalaistodistukset eli referenssit.

Jotta en samalla hengenvedolla tuomitsisi kaikkia työmaallamme ahertaneita, kerron heti, että kotimme rakennesuunnittelusta ja betonielementtiemme toimittamisesta vastannut Potius oli meille loistokumppani. Talotoimittajan valintaan uhrasimmekin (ja kun ollaan rehellisiä, niin sanotaan että S uhrasi) eniten aikaa ja vaivaa. 


Ajan ja vaivan kanssa olisi pitänyt jatkaa myös muita toimijoita valitessamme, mutta kuten usein aikataulutetuissa hankkeissa, tiimalasissa valuva hiekka kävi vähiin ja päätöksiä piti tehtailla pikavauhtia. Osa päätöksistä osui ihan oikeaan: meillä oli loisto-kiintokalusteiden toimittaja, -betonilattioiden valaja, -tasoittaja ja -takantekijä. Muidenkin osalta olemme toki säästyneet suurimmilta katastrofeilta, mutta huonoimmat valinnat ovat käyneet meille hyvin kalliiksi.


Mistä sitten ottaisin aikalaistodistajilta selvää, jos saisin palata ajassa taaksepäin? Ihan ensimmäisenä haluaisin näyttöjä työn jäljestä, mutta yhtä korkealle kriteeristössä kohoaisi aikataulussa pysyminen. Kaukana kärjestä eivät myöskään olisi kyky kommunikoida asiakkaan kanssa eikä tavoitettavuus. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin radiohiljaisuus tilanteessa, jossa vastauksia tarvitaan kipeästi. 


Meidän onnemme - ja monin paikoin pelastuksemme - olivat osaavat taustajoukot, eli isämme, jotka raatoivat työmaallamme koko kevään, alkukesän ja toinen vielä syksynkin. Omat haasteensa oli toki siinäkin, ja samaa en enää heiltä pyytäisi. Isiemme ansiosta pääsimme kuitenkin muuttamaan uuteen kotiin tavoiteaikataulussa, vain 10 kuukautta aloittamisen jälkeen.


Talon rakentaminen on monille järkälemäinen koitos, jonka sujuvuuteen kannattaa uhrata aikaa ja vaivaa, sillä siihen tuhrattu aika maksaa itsensä kyllä monin verroin takaisin. :-) 

Mukavaa tiistaita!

1 kommentti:

  1. Minä niin allekirjoitan peräänkuuluttamasi aikataulussa pysymisen sekä kommunikointikyvyn asiakkaan kanssa. Olemme vielä aika alussa remonttimme suhteen, mutta valitettavasti arkkitehtivalinta ei osunut ihan kohdalleen. Harva rakennuttajista tekee sitä useamman kerran ja jostakin jokaisen on aloitettava. Siksi olisimme kaivanneet arkkitehdeiltamme (he kun ovat myös projektin pääsuunnittelijoita) reippaampaa otetta projektimme vetämiseen ja myös nopeampaa tulosta mm. luonnosten suhteen. Myös aikataulutus tai jonkinlainen askel-askeleelta näin edtään -suunnitelma olisi myös ollut hyväksi. Puhumattakaan budjetissa tai heidän itse arvioimansa aikataulussa pysymisestä :( Harmittaa etenkin sen vuoksi, koska kilpailutukseen käytettiin paljon aikaa. Valitettavasti tämäkin piti sitten oppia kantapään kautta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...