SYNTTÄRILAHJAN HAKUMATKALLA BONGATTUA


A on tänään menossa vanhaan kotiimme muuttaneen tarhakaverinsa synttärijuhlille, ja viimetingassa kun aina ollaan, ei aamulla auttanut muu kuin pakata A (ja itseni) bussiin ja lähteä lahjan etsintä-/hakumatkalle.

Tapiolassa osuimme hieman yllättäen myös Etolaan. Porhalsimme samon tein leluosastolle, mutta sivusilmällä ehdin nähdä, että Etolassa myydään muutakin kuin ämpäreitä ja neonvärisiä muovihärpäkkeitä. Olin havainnosta vähintäänkin ihmeissäni, mutta sen nanosekunnin aikana, mitä minulla oli aikaa tarjontaa katsastaa, ehdin bongata ainakin kolme sisustustavaraa mielikuvitusostoskärryihini:

Meriheinäkorit voisin kuvitella hankkivani saunan pukuhuoneeseen. Toiseen laittaisin pyyhkeitä ja toiseen virittäisin pyykkipussin, johon pyykkiin menevät pyyhkeet (ja vaatteet) saisi heittää. 

Koreja löytyy neljässä eri koossa (S, M, L ja XL) ja käsittämättömän maltilliseen hintaan: XL-koosta joutuu pulittamaan vain 36 euroa.

Kudotut rahit  löytäisivät tiensä joko A:n huoneeseen tai kellarin jokaiselle jotakin -tilaan. Raheja oli myös punaisena - A:n huoneeseen kirkkaat värit kolahtaisivatkin todennäköisesti maanläheisiä värejä paremmin.

Talo-kynttilälyhtyjä on tällä hetkellä kaupan kaikkialla, siis myös Etolassa. Itse ostin eilen Hemtexiltä neljä tällaista talolyhtyä, mutta myös Etolan versio olisi passannut väliaikaistarpeisiimme mainiosti. 

Hemtexillä on muuten kaikki joulutarvikkeet 30 prosentin alennuksella. Ja kun liittyi Hemtexin kanta-asiakkaaksi, sai normaalihintaisista tuotteista vielä 25 prosenttia pois. 

Ja se synttärilahja, löytyihän sellainenkin lopulta, vaikka meillä vähän erimielisyyttä pakettiin päätyneestä lahjuksesta olikin. Nyt A on kuitenkin S:n kanssa jo matkalla muutaman tien päähän synttärikemuilemaan, eli loppu hyvin, kaikki hyvin. 

Mukavaa lauantai-iltaa!

Kuvat: www.etola.net 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...