KERRASSAAN LANGATONTA


Meidän hanavalintojamme tuijotellessaan voi päätyä joko kahteen johtopäätelmään: a) emme ole osanneet valita yhtä punaista lankaa, jota seurata tai b) olemme valinnoillamme halunneet suosia vähän jokaista hanavalmistajaa. 

Itse olisin valmis suosimaan jälkimmäistä vaihtoehtoa, vaikka myönnettävä on, etten yhtä hanaa valitessani miettinyt lainkaan seuraavaa. Onneksi valintojen välillä on seiniä, joidenkin välillä useampiakin. Että voi siis olla, ettei kukaan edes huomaa hanojen kirjoa. :-)


Ehdoton suosikkini on keittiön Mora Styxx. Se pitää markkinointipuheiden mukaan sisällään kaikenlaista älyllistä toimintaa, mutta mikä tärkeintä, on sopivan linjakas ja yksinkertaisen näköinen.


Hyvänä kakkosena hanalistallani kojottaa Hansgrohen Puravida. Olin alkujaan tekemässä siitä jopa keittiön hanaa (siitä on olemassa myös korkeakaulaisempi malli), mutta nyt se päätyykin meillä yläkerran kylpyhuoneeseen.

Koska otaksumme keskikerroksen vessan olevan vessoistamme se, joka tulee olemaan myös vieraskäytössä, halusimme varustaa vessan automaattihanalla. S olisi halunnut samanlaisen myös yläkertaan, mutta Puravida ja minä pidimme päämme. :-)

Kellarin vessan kohdalla kävi vähän "ai niin se kellarikin". Grohen Essencessä ei ole mitään erikoista, jos ei nyt huonoakaan. Siitä tulee vettä ja sillä saa toivottavasti kätensä pestyä.

Kodinhoitohuoneen kanssa on vähän sama juttu. Tarvittiin hana, josta tulee vettä, mutta ulkonäköön ei ollut tarpeen satsata. Vesipiste näet jää kodinhoitohuoneessa liukuovien taakse, ja otaksun ovien olevan useimmin kiinni kuin auki. 

Suihkuiksi hankimme yläkerran ja kellarikerroksen kylpyhuoneisiin kattoon upotettavat sadesuihkut. Kellariin on tulossa kaksi suihkua, mutta vain yksi käsisuihku. Toinen käsisuihku asennetaan yläkerran kylpyhuoneeseen.

Ai niin! Iloista naistenpäivää. Olin pudota työtuoliltani, kun S:kin muisti juhlapäivän ja lähetti tervehdyksen "elämänsä naiselle". :-) Kukkia sain jo eilen, mutta niiden tarkoitus oli kai kompensoida kurjia nuhastelufiiliksiäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...