YLÄMÄKIÄ PÄIN


Voi sentään. Olemme nyt viikonlopun verran tuijotelleet keskikerroksen betonilattiaa, ja kyllä se niin vaan on, ettei siitä ihan tullut sellaista kuin ajattelimme. Väri on ookoo (se on huomattavasti vaaleampi kuin kuvassa), samoin kiilto, mutta sinne tänne on ilmaantunut jotain ihme reikiä ja paikoitellen näyttää siltä kuin kuorma-auto olisi käynyt jättämässä renkaan jälkensä.


Kerrassaan harmillista. Ja koska otsikossa puhutaan ylämäen sijaan ylämäistä, vastoinkäymisiä on lattian lisäksi muitakin. Meillä piti näet ensi viikolla olla lopullisten portaiden asennus, mutta perjantaina saimme kuulla, että portaita aletaan vasta piirtää! Aivan käsittämätöntä. Porrastoimittajan kanssa on keskusteltu viime viikkoina useaan otteeseen, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun meille paljastetaan, ettei alkuperäinen aikataulu tule toteutumaan. Jee, muuttoluvasta on varmaan turha haaveilla talossa, jossa ei ole portaita.

Viikonlopun myötämäkiin kuuluu ehdottomasti ylimmän kerroksen parketti ja sen asennuksen saaminen valmiiksi. Mehän ostimme parketin viiden minuutin miettimisajalla tallinnalaislattiakaupasta ja vähän jännitimme, mitä sieltä oikein tulee, mutta lattia on ai-van i-ha-na-! Juuri sellainen kuin olin toivonutkin, ja asentajan (isäni) mielestä todella hyvälaatuinen ja helppo asentaa, huh.

Saimme S:n kanssa sohittua A:n huoneeseen Artekin Espoon loppuunmyynnistä joulukuun lopulla ostamamme Muunto-seinäpaneelit. Mutta koska A:n huoneessa katto on 3,2 metrin korkeudessa ja Artekin Espoon liikkeessä ei ollut, Muunto-paneelit eivät aivan riittäneet kattoon asti. Niitä on siis hankittava pikimmiten lisää, jotta saamme seinän valmiiksi.



Ostin A:lle lukulampuksi Muunto-seinään Tolomeon Micro Pareten alumiinin värisenä. Ajattelin ensin harkita muitakin, mutta plaah, kisaväsymystä ilmassa ja intoni ei lopulta riittänyt muuhun. 

Työhuoneeseen olemme aikeissa askarrella itse työpöydän, sillä pöydällä saa olla mittaa 2,3 metriä, ja kaupasta sellaisia on vaikea löytää. Askartelun edistämiseksi hommasin Hay:n Loop-pukkijalat, sillä ne vaikuttavat niin vankkarakenteisilta, että jaksavat tuonkin mittaisen pöytälevyn kantaa.

Jees, ei kun uusia seikkailuja kohti. S lähti omalla vastuullaan Pariisiin (lääkäri kielsi selällä lentämisen), minä vissiin reklamoin ja A aloittaa viimeisen viikkonsa nykyisessä päiväkodissaan. Haikea ja haastava viikko siis luvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...