LUETAAN KIRJA - TAI KAKSI


** Ei, tietokoneesi näytössä ei ole mitään vikaa, kuvat ovat tarkoituksella suttuisia ja epätarkkoja.(Valokuva)taidetta ilman ajatusta, nääs. **

Kun muutimme tontinlaidalle, kirjat taisivat olla heti keittiökapistusten jälkeen seuraavia, jotka pääsivät ulos muuttolaatikoista. Eli juu, olen kirjafriikki ja lukutoukka samassa paketissa.

Omistan kirjoja tuhatmäärin, sillä olen lukenut koko ikäni ja lähes aina päätynyt ostamaan kirjat, jotka olen halunnut lukea. Kirjastoasiakasta minusta ei saa, sillä olen maailman huonoin lainaaja - tai tarkemmin sanottuna niiden palauttaja. Siksi tulee halvemmaksi omistaa kirjat (nyt puhuu henkilö, joka on onnistunut takomaan satojen eurojen sakot yliopiston kirjastosta) ja lainata kirjoja itseään luotettavimmille tahoille. :-)
 

   

Vaikka rakastan kirjoja, en väldesti halua niitä olohuonettani täyttämään. Meillä oli jo edellisessä kodissamme kirjaston tapainen tila kirjoille, ja uuteen kotiin halusimme samanmoisen. Sellainen löytyi ylimmästä kerroksesta suurten ikkunoiden edustalta.


Koska tila ei ole kovin leveä, kirjahyllyt on integroitu seinän sisään. Ne on koottu Ikean Bestå-kaapeista, joita meillä oli edellisen kodin jäljiltä iso liuta. Olen lopputulemaan ihan tyytyväinen, vaikka kaikki kirjat eivät hyllyyn mahtuneetkaan. 

Alun perin nurkkaukseen oli tarkoitus tulla Woodnotesin K-tuoli, mutta se majaileekin nyt olohuoneessa. Nurkkaukseen päätyi puolestaan BoConceptin Smartville, sillä se ei sopinut olohuoneeseen lainkaan. 

Nurkkauksen matto on yksi ensimmäisistä uuteen kotiin hankkimistani tavaroista, nimittäin Hayn Pinocchio. Oi, se on aivan ihana jalkojen alla, niin pehmeä ja lämmin. Eikä maton iloisissa väreissäkään mitään vikaa ole. :-) Pidän myös kovasti Etch-valaisimesta, jonka iltapimeällä seinään heijastamat kuviot ovat tosi kauniita - ja aivan mahdottomia kuvata. :-)

Ihan kamalan montaa kirjaa en vielä ole ehtinyt istahtaa uuteen kirjastonurkkaukseen lukemaan, mutta eiköhän sekin hetki vielä koita. Viikonloppuna pitää kuitenkin ahkeroida pihatöissä ja jos oikein hyvin menee, niin nikkaroida A:n huoneen Muunto-seinä valmiiksi vastaanottamaan kaikki unikaverit.

Mukavaa viikonloppua! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...