MAHDOTON KUVATTAVA


Aurinkoista sunnuntaita! Yritin kauniin auringonpaisteen innoittamana ottaa kuvaa porraskuilun sormipaneeliseinästä, mutta plaah, suttua ja suhmuraa siitä vaan tuli. Niinpä värväsin S:n tehtävään ja täytyy sanoa, ettei tulos ei ollut yhtään parempi. Seinää on siis ihan mahdoton kuvata - ainakin meidän taidoillamme.


Seuraavaksi on rynnättävä pihalle nauttimaan auringosta ja tekemään selkoa epämääräisistä lautakasoista. Meillä on koivuhalkoja 16 kuution edestä, joten laudoista on päästävä eroon muulla tavalla kuin polttopuiksi laittamalla. Sitä paitsi eihän meidän takassamme edelleenkään saa edes polttaa mitään, hmph. Voi siis hyvinkin olla, että meillä on kohta halkokauppabisnes pystyssä kun yritämme saada tuhotuksi halkovuoriamme. :-)

Takapihallammekin on tällä viikolla tapahtunut kummia. Joku kaivinkone oli käynyt kokoamassa kivimuuria ja levittämässä multaa, vaikka kumpikaan meistä ei muista moista työsuoritetta tilanneensa. Emme me pahaksemme sitä pistä. Vaikka nyt kun pihan olemattoman korkeuserot alkavat olla selvillä, lopputulos muistuttaa enemmän peltoa kuin sitä polveilevaa ihanuutta, joka itselläni oli mielessä. 

Ristiriita ajatusten ja lopputuleman välillä ei kyllä ole kaivinkoneen vika. Siitä on syyttäminen tonttia, joka ei pidä sisällään kohoavia kallioita eikä mitään muitakaan kumpuja. Se on lättänä kuin pannukakku, oi voi.

Iloista sunnuntaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...