PARIISIN LAMPPU IN ACTION


Pariisin lamppu on tällä hetkellä ainoa TOIMIVA valaisin olohuoneessamme. Iltaisin tuppaa siis olemaan aika pimeää, minkä luulisi vauhdittavan epäsuoran valaistuksen valmiiksi saattamista, mutta parempi olla pidättelemättä henkeä kuitenkaan. Voi näet olla, että Pariisin lampun kajossa vierähtää hyvinkin tämä talvi.

Pariisin lamppu on saanut (liika)nimensä siitä, että postitutin sen Pariisista, kun vierailimme siellä tammikuussa. Aluksi näytti siltä, ettei lamppu löydä ikinä perille, mutta kun kuukauden jaksoin kiltisti odotella, niin eräänä päivänä työpaikan vastaanotossa odotti kolhiintunut laatikko Pariisin lamppu kitusissaan.
  


Jos lampunostohetkellä onnittelin itseäni kahteen kertaan otetusta alennusprosentista, niin syy reiluun alennukseen selvisi kyllä myöhemmin: lampun johto oli saksittu kahtia - minor detail, jota en ostohetkellä ollut lainkaan huomannut. Luulin jo, ettei lampusta valoa enää saadakaan, mutta niin vain saimme johto vaihdettua. Hyvin epätyypillistä toimintaa meille, sanoisin. 

Kaikkien muiden friikkiyksieni lisäksi taidan olla vielä lamppufriikkikin. Tällä hetkellä haaveilen semisti Iittalan uudesta Leimu-valaisimesta, jota itsepintaisesti kutsun Loimuksi. :-) Etsimme parhaillaan valaisinta olohuoneen sivupöydälle, mutta sille Loim... eikun siis Leimu taitaa olla liian pieni. 


Ennen valaisinhankintoja hankimme kuitenkin vähän rakennustarpeita. Tänään nimittäin alkoi terassien naputtelu isäni toimesta, jee.

Iloista maanantaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...