MUISTOJA, MUISTOJA

Olen kirjoitellut näitä terveisiä täältä tontin laidalta reilun vuoden verran, mutta oikeasti blogiurani alkoi paljon aikaisemmin. Osoitteessa, jota tuskin itsekään enää muistin. 

Löysin tuon blogin sivuilta tekstin, jonka olin kirjoittanut kaksi viikkoa A:n syntymän jälkeen. Vaikka omat ajatukset sinkoilivat tuolloin varmasti sinne tänne, olen mielestäni osannut hyvin tiivistää lyhyeen tekstiin sen tunteen, jonka edelleen noista ajoista muistan:

Kun elämästä tulee hetki

Jos minä olisin itseäni vielä muutama viikko sitten jollain adjektiivilla kuvannut, niin rasti olisi ehdottomasti ruksittu kohtaan "kärsimätön". Ei riittänyt, että tiesin tämän ja tulevan päivän kulun, piti nähdä kauemmaksi. Ei ollut aikaa rauhoittua, jossain oli kuitenkin kulma, jonka takana saattoi vaania jotain. Piti tietää, koko ajan. Vaikka eihän se mitään auttanut.

Sitten tuli lauantai 12.7. Elämä typistyi hetkeen täsmälleen kello 13.41. Enää ei ole kulmia, ei tätä eikä tulevaa päivää. Ne ovat liian suuria määreitä silloin, kun elämästä tulee hetki. Hetki riittää, olen siitä kiitollisempi kuin yhdestäkään etukäteen eletystä päivästä tai viikosta. Ja niin sen kuuluu ollakin.

Minusta tuli äiti tuona hetkenä. Liian aikaisin, aivan liian pienelle pojalle, mutta hänen hennon rääkäisynsä myötä katosi kärsimättömyys. On vain tämä hetki, ja se riittää. Hetki on aika, jonka vierähtäessä ei ehdi pelätä. Ei murehtia tulevaisuutta.

A syntyi viikolla 28, juuri ja juuri kilon painoisena ja 36 sentin mittaisena. Ensimmäisinä sairaalapäivinä paino laski himpun alle 900 gramman, tuli haasteita ja se hetki. Silloin meille kerrottiin, että tuntikin on pitkä aika tämän lapsen elämässä. Olkaa kiitollisia siitä.

A päätti kuitenkin toisin - loistavien ammattilaisten avustuksella. Teho-osastolla vietettyjen viikkojen jälkeen A siirtyi Jorviin kasvamaan, ja kahden ja puolen kuukauden päästä syntymästä koitti kotiinlähtö. Painoa oli silloin 2,5 kiloa ja pituutta 46 senttiä. Syksy oli yhtä kaunis kuin nyt, ehkä sekin on osaltaan tuonut muistoja pintaan. 

Ai miten kävi sen kärsimättömyyden kanssa? Noh, se ikävä kyllä palasi oltuaan poissa hyvän tovin. Niin kai se sitten tuppaa olemaan, että kun kaikki on hyvin, on varaa hötkyillä. :-)