SAMAT VANHAT HAAVEET


Intoilin keväällä Patchwork-maton perään, jollaisen olisin mieluusti nähnyt keskikerroksen olohuoneessamme. Otaksuin jo tuolloin, että maton hankinta vaatisi S:n ylipuhumista ja suostuttelua, ja juu, niin se meni. Pureksimatta S ei mattoajatelmiani niellyt.

Kun matto sitten lopulta tuli ajankohtaiseksi hankkia, unohdin kokonaan, että minun piti puolustaa Patchwork-mattoani. Sen sijaan olin innolla mukana raahaamassa Vepsäläiseltä ja VM Carpetilta vinon pinon mattoja sovitukseen. Pinossa oli monta hyvää kandidaattia, mutta päädyimme Vepsäläisen karvalankamattoon.
 



Maton hyviä puolia ovat sen iso koko ja pehmoisuus, jonka vuoksi matto on hyvä kaveri kovalle betonilattialle. Miinuspuolelle menee puolestaan se, että robotti-imurillamme on suuria vaikeuksia selviytyä matosta. Se jää aina junnaamaan paikoilleen ja puolet matosta jää imuroimatta. Matto myös painaa tuhatmiljoonaa kiloa, joten sen liikuttelu on aika haasteellista. 


Näytin viikonloppuna S:lle keväistä kuvaani Patchwork-matosta ja yllätyksekseni hän melkein osti ajatuksen! Voi siis olla, että karvalankamatto saa tulevaisuudessa kyytiä ja joutuu väistymään taikamaton tieltä. Saadaan mekin vähän väriä elämään .:-)

Mukavaa tiistaita! Itselläni on oikein supermukava ilta tiedossa, sillä tapaan pitkästä aikaa erään ystäväni ja menemme yhdessä teatteriin. :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...