LEIKITÄÄNKÖ?


Saimme A:n kanssa tänä aamuna inspiksen siivota A:n huone tiptop-kuntoon. Tai no, minä sain. A:a piti ehkä hieman suostutella, mutta kyllä hänkin oli lopulta projektissa mukana - ainakin kahden paikoilleen laitetun pikkuauton verran. :-)

Yritimme aikanaan valita A:n huoneeseen sellaisia pintamateriaaleja ja värejä, jotka kestäisivät ainakin tulevan pikkukoululaisajan ilman suurempia muutostarpeita. Pääosa seinistä on maalattu vaaleansiniseen taittavalla valkoisella ja yhdellä seinällä on raitatapettia vaaka-asentoon keikautettuna. 

A:n huoneessa on vino katto, joka pahimmillaan huitelee 3,2 metrin korkeudessa. Mitään haittaa siitä ei kyllä ole ollut, pikemminkin päinvastoin. Huone tuntuu 14 neliötään huomattavasti isommalta ja tilavammalta.



Sängynpäädyssä on kaistale Muunto-seinää, jonka siirrettävillä hyllyillä majailee tällä hetkellä A:n mittava unikaverikokelma. Alimmalla hyllyllä ovat ne, joiden kanssa sänky on saatava jakaa joka yö ja ylimpänä vierailevat tähdet. :-) 

Jännitimme uuteen kotiin muuttaessamme että mitenköhän A mahtaa sopeutua "normaalilevyiseen" sänkyyn nukuttuaan siihen astisen elämänsä 140-senttisessä sängyssä. Nyt kun takana on viisi kuukautta, eikä yhtään sängystä tippumista, oletamme sopeutumisen sujuneen kuin rasvattu pallosalama. :-) 

Oioi, kuvissa näkyvä järjestys alkaa leikkien äänistä päätellen olla jo mennyttä, mutta ei se mitään. Taidanpa itsekin liittyä toviksi batmanin seuraan ja edistää sekamelskan syntymistä. :-)

Mukavaa sunnuntaita! 

2 kommenttia:

  1. Heippa, uusi lukija ilmoittautuu :)

    VastaaPoista
  2. Heipä hei, ja tervetuloa. :-) Höpöttelen täällä omia - ja joskus vähän S:n ja A:nkin asioita. :-)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...