VIERASHUONEEN KORMISTUKSET


Onpas ilmojen puolesta kaunis lauantaipäivä takana, oioi. Aurinko saa jo melkein etsimään ensimmäisiä leskenlehtiä ojanpientareilta, mutta kai niitä oikeasti vielä tovin joutuu odottamaan. Ikkunoiden pesu ei sen sijaan saisi odottaa enää hetkeäkään. Auringonpaisteen varjopuoliin näet kuuluu, että se paljastaa ikävällä tavalla ikkunoiden nykytolan. Se on ihan kamala.

Tänään ei kuitenkaan ikkunoiden pesu innostanut, ja siksipä piti keksiä muuta tekemistä. Sillä välin kun A ja S kävivät Heurekassa ihmettelemässä Marsia, minä haahuilin betonipurkkien kanssa sinnetänne ja etsin niille uutta loppusijoituspaikkaa. 

Vierashuoneen vanhalle pöydälle ne lopulta päätyivät ja kattoon lennähti A:n taiteilema kuumailmapallo. Se on ihan älyttömän hieno minusta. :-)

Ai niin, tänään ehdin tulla myös pienoisesti katumapäälle, nimittäin ruokapöytämme myynnin suhteen. Se alkoi taas pitkästä aikaa näyttää niin kivalta nykypaikallaan, että mietin jo myynti-ilmoituksen poisvetämistä. Meillä on kyllä ihan hyvä idea uudeksi pöydäksi, mutta ei varmuutta siitä, onko se mahdollista toteuttaa ihan yksi yhteen. Joku semisti sinnepäin ratkaisu olisi hirveää, ja sitten sitä vasta harmistuneella mielellä oltaisiinkin. Hmm. Pitää miettiä.

Mukavaa lauantai-iltaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...