Saimme kuin saimmekin hankittua itsellemme eilen ovet. Ei ihan laakaovia, mutta siitä heti seuraavaksi yksinkertaisimmat mitä Cellon mallistosta irti lähti. Tänään niitä sitten asennellaan - samoin kuin vesikalusteita ja valaisimia. Kiintokalusteet ovat sen sijaan kaikki paikoillaan, ylimmän kerroksen kylpyhuonetta lukuun ottamatta.
Portaisiin yritin taas eilen tutustua uude(mma)lla innolla, mutta jokin niissä vaan vierastuttaa. Pidin niin siitä, että isosta ikkunasta tuleva valo siivilöityi porraskuilun läpi eteiseen asti. Nyt tuo valoilmiö on iäksi mennyttä, mutta hei, ylös pääsee ja vikkelään. :-)
Jotenkin tuntuu kuin näitä lopun aikoja (rakentamisessa) kuvaisi parhaiten kaikenlainen nysvääminen. Yhtenä päivänä mennään aimo harppauksin eteenpäin, ja toisena taas unohdutaan hinkkaamaan jotain mutterin paikkaa niin, että päivä on sillä pulkassa. Ja kun sellaista ei jaksaisi enää yhtään. Kuten ei myöskään ystävällismielisiä huomautuksia siitä, "miten paljon teillä vielä onkaan näitä pieniä juttuja täällä". Jaa, on vai?
Siitä olen kyllä iloinen, että olemme S:n kanssa selviämäisillämme tästä puhevälimme säilyttäneinä. Siinä varmasti auttaa, että lopputuleman on määrä olla positiivinen. olkoonkin, että ajatukset - ja sanomiset - ovat välillä harhautuneet pahasti negaation puolelle.
Kyllä se tästä - paitsi että pahin on vielä edessä: MUUTTO!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti