VOIHAN KYNTTILÄNJALKA


Terveisiä Tukholmasta! Viikonlopun visiitti sujui oikein leppoisissa merkeissä, vaikka perjantaina vähän vettä ripsikin. Lauantaina saimme sen sijaan nauttia ihanasta syysauringosta talsiessamme kaupungin läpi Moderna Museetiin. Toiseksi vierailukohteeksi suunnittelemani Abba-museo ei innostanut S:a, joten vaihdoimme sen lennossa Nobel-museoon. Sekin oli ihan mielenkiintoinen kohde kahlata läpi, erityisesti näyttelyn valokuvaosuus. Alle kouluikäisiä en sinne kuitenkaan veisi.

Syytettäköön tästä vaikka syksyä, mutta Tukholman tuliaisemme koostuvat pääasiassa kynttilänjaloista. Olen tällä hetkellä täysin niiden lumoissa ja voisin sillä varjolla ostella kaikki maailman kynttilänjalat - varsinkin puiset - ellei S olisi taas suitsemassa tekemisiäni. 

   1. Kynttilänjalat, Lagerhaus, 2. kaksi puista tarjotinta, Lagerhaus, 3. Jag gillar dig -pastilliaskeja, Lagerhaus, 4. Hay Lup-kynttilänjalat, NK Stockholm, 5. Puisia Bengt&Lotta -kynttilänjalkoja, NK Stockholm, 6. kori, Åhlens, 7. Muuto Dots, NK Stockholm

Koko viikonlopun olisi varmasti saanut vierähtämään kaupoissa, mutta halusimme tehdä muutakin. Siksi kiersimme hartaudella ainoastaan NK:n sisustusosaston ja melkein NK:ta vastapäätä olevan Illum Bolighusin. Sitten oli jo kiirehdittävä museoihin ja kahviloihin. Laskin, että pelkästään perjantaina kävimme syömässä (ja juomassa) kuudessa eri paikassa. 

Kynttilänjalat, tarjottimet ja kori ovat jo löytäneet paikkansa. Muuton Dotseillekin on jo ruksit seinässä, mutta pora odottaa vielä laulattajaansa. S:n mielestä pitää porata kerros kerrallaan, ja koska pora on nyt kellarissa, se ei mitenkään voi siirtyä ylimpään kerrokseen kesken kaiken. Huoh, välillä on vähän raskasta jakaa arkensa insinöörisihmisen kanssa. :-)

Ai niin, oli meillä kamerakin Tukholmassa mukana. Saatan siis julkaista kuvasatoa vielä tuonnempana. Nyt täytyy kuitenkin ryhtyä päivällispuuhiin ja kipaista lähikauppaan. Aion myös hätistää S:n ja A:n parturiin, molempien kuontalossa olisi näet saksille enemmänkin töitä.

Mukavaa tiistaita!   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...