S, joka ei liiemmälti ole blogissa(mme) ehtinyt vierailla, on päättänyt toivoa joululahjaksi kirjaa, jonka kansien väliin olen koonnut kaikki blogin tekstit. Ensi alkuun innostuin ajatuksesta, mutta kun aloin kahlata tekstejä läpi, tuli pieni aprikaatio: Niinköhän S jaksaisi lukea napinoitani läpi? Koko kesäkuu pitäisi ainakin kumittaa pois, samoin liuta muita tekstejä, joissa noidutaan keskeneräisyyttä ja tekemisen määrää. S saattaisi myös kauhistua kaikkia ostoslistojani ja must have -viestejäni, joita tuntuu riittävän joka sormelle. :-)
Kävimme taannoin keskustelun siitä, miten eri tavalla tämä projekti on meille näyttäytynyt. Kun S ilakoi jokaista edistysaskelta suurena virstanpylväänä, minä taivastelin kaiken keskeneräisyyttä ja ihmettelin miksi tässä nyt pitäisi valmistuneiden väliseinien takia kärrynpyöriä heittää, kun lattiat puuttuvat vielä.
Olimme ajatuksinemme tosi kaukana toisistamme, mutta S kertoi äskettäin kokeneensa hetken minun lenkkareissani, kun hän vieraili eräällä rakennustyömaalla. Siellä talonrakentaja oli innoissaan esitellyt S:lle viimeisimpiä aikaansaannoksiaan, mutta ainoa asia mitä S oli kyennyt näkemään, oli kaiken keskeneräisyys. "Ai siltä susta siis koko ajan tuntui?!" No ehkei ihan koko aikaa, mutta aika usein kuitenkin.
Sori, meillä on eripari silmät! :-)
Hih, meidän perheessä menee asiat ihan päinvastoin: minä olen valmis skoolaamaan jokaista edistysaskelta ja haluan fiilistellä miehen kanssa yhdessä vastanousseiden seinien äärellä (ties kuinkahan paljon sitten, kun seinien sisäpuolelle on asennettu vaikkapa keittiö :D), kun taas mies sanoo juhlivansa sitten, kun talo on valmis. Nyt on kuulemma pelkän suorittamisen aika. Ennen omaa raksaa muistan ajatelleeni keskeneräisistä taloista tai esim. talon perustuksista, että eihän siinä ole juuri mitään valmiina (eikä varsinkaan mitään kiinnostavaa!), kun taas nykyään katson niin omaa kuin muidenkin raksoja ihan eri silmällä.
VastaaPoista